Retkikunnan jäsenet
Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n lisäksi retkikuntaan kuului seitsemän varsinaista jäsentä ja seitsemän palvelijaa. Akateemikot olivat kaikki nuoria miehiä. Seurueesta vain Réginald Outhier oli yli 40-vuotias.
Pierre Louis Moreau de Maupertuis
38-vuotias Maupertuis johti pohjoisen astemittausretkikuntaa. Maupertuis’n sosiaalinen lahjakkuus ja kunnianhimo olivat eduksi tehtävässä kenttätyön johtajana, jollaisesta hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta.
Alexis Claude Clairaut
Clairaut oli nuori 23-vuotias matemaatikko, kun retkikunta työskenteli Tornionlaaksossa. Hänen matemaattiset kykynsä olivat niin ilmiömäisiä, että häntä voi kutsua retkikunnan eläväksi laskukoneeksi.
Alexis Claude Clairaut (1713–1765) oli likinäköinen. Ansioitunut sveitsiläinen matemaatikko ja Maupertuis’n mentori Johann Bernoulli vanhempi esitti epäilynsä siitä, miten likinäköinen tähtitieteilijä voisi toimia astemittausretkikunnan jäsenenä.
Clairaut oli kuitenkin matemaatikkona niin taitava, että likinäköisyys oli pieni ongelma. Maupertuis halusi ehdottomasti Clairaut’n mukaan tutkimusmatkalle.
Clairaut’n vastuulla oli retkikunnan laskutoimitukset. Alkutalvesta 1737, kun perusviiva oli saatu mitattua Ylitornion kohdalla Tornionjoella, Clairaut teki laskutoimituksia Torniossa. Silloin paljastui ensimmäistä kertaa, että newtonilainen hypoteesi maapallon litistymisestä piti paikkansa.
1743 Clairaut julkaisi yhteenvedon maan muotoon liittyvistä teorioistaan kirjassaan Théorie de la figure de la Terre. Tämä Clairaut’n lause käsittelee maan litistymisen, päiväntasaajalla ja navoilla vaikuttavan painovoiman sekä päiväntasaajan keskipakoisvoiman välistä suhdetta. Lausetta soveltamalla Clairaut laski ääriarvot maapallon litistymiselle.
Clairaut’n lause vaikutti merkittävästi geodesiassa. Painovoimaan liittyvät havainnot täydensivät tähtitieteellisiä ja geodeettisia havaintoja ja laskelmia.
Clairaut oli Pariisin tiedeakatemian lisäksi jäsenenä Berliinin, Bolognan, Lontoon, Pietarin ja Uppsalan tiedeakatemioissa.
Clairaut auttoi matemaatikko Èmilie du Châtelet’a kääntämään Newtonin Principiaa (koko nimeltään Philosophiæ naturalis principia mathematica, 1687) ja julkaisi sen vuonna 1759 postuumisti kymmenen vuotta du Châtelet’n kuoleman jälkeen.
Charles Étienne Louis Camus
Camus oli 36-vuotias matemaatikko ja mekaanikko, joka vastasi retkikunnan mittauslaitteista. Hän oli saanut verenperintönä myös lääkärin lahjoja, joille oli tarvetta matkan aikana.
Charles Étienne Louis Camus (1699–1768) oli Maupertuis’n ikätoveri, 36-vuotias. Hän oli retkikuntalaisista ainoa, joka oli tuolloin naimisissa.
Camus oli jo lapsena osoittanut matemaattista ja mekaanista lahjakkuutta. Vanhemmat lähettivät hänet Pariisiin yliopistoon saamaan parasta mahdollista koulutusta.
Camus tunsi hyvin kellojen ja muiden instrumenttien mekaniikkaa. Hän vastasi retkikunnan mittauslaitteiden kalibroinnista, huollosta ja toimivuudesta.
Camus oli valittu tiedeakatemian jäseneksi sen jälkeen, kun hän oli osallistunut akatemian järjestämään laivanmastojen suunnittelukilpailuun.
Camus toimi retkikunnan lääkärinä ja sellaisena hän tuli tunnetuksi myös Tornionlaaksossa. Outhier kirjoittaa:
“Camus oli matkaamme varten varannut mukaansa laatikollisen rohtoja ja lääkkeitä, ja tämän ansioista hän oli seudulla suuren lääkärin maineessa. Muuan sairastunut torniolaisneiti lähetti Pelloon pikalähetin neuvottelemaan taudistaan ja pyytämään sopivia lääkkeitä, ja Camus vastasi niin arvokkaaseen sävyyn, että hän varmasti paransi tämän nuoren naisen vaikka olikin vain käyttänyt mielikuvitustaan. Tällaiset pikku seikkailut piristivät meitä ja auttoivat pitämään mielialaa korkealla töidemme kaikissa vaiheissa.”
Outhier’n mainitsema muuan torniolaisneiti oli Katarina Bäck.
Camus’n isä oli lääkäri ja Camus oli oppinut taitonsa häneltä.
Tornionlaakson tutkimusretken jälkeen Camus valittiin matematiikan professoriksi Pariisin arkkitehtuuriakatemiaan. Uransa aikana hän myös koulutti sotilasinsinöörejä. Hän oli tiedekatemian apulaisinsinööri.
Camus’n tunnetuin teos on Cours de mathématiques (1753). Hän oli Ranskan tiedeakatemian lisäksi myös Royal Societyn jäsen.
Pierre-Charles Le Monnier
21-vuotias tähtitieteilijä oli retkikunnan nuorin jäsen. Hän omisti koko elämänsä tähtitieteellisten havaintojen tekemiseen.
Pierre-Charles Le Monnier (1715–1799) oli akateemikoista nuorin, 21-vuotias. Hänet oli valittu tiedeakatemian jäseneksi juuri ennen retkikunnan matkaanlähtöä.
Le Monnier aloitti tähtitieteellisten havaintojen tekemisen nuorena.
Väheksymättä Le Monnier’n kykyjä valintaan saattoi vaikuttaa se, että sekä hänen isänsä, filosofi Pierre Le Monnier että veljensä, kuninkaan henkilääkäri Louis Guillaume Le Monnier, olivat tiedekatemian jäseniä.
Kun retkikunta oli viettänyt kuukauden päivät maastossa, Le Monnier’n terveys petti. Retkikunta oli tuolloin tekemässä mittauksia Pullingissa, jossa sääskiä ja mäkäräisiä oli paikallistenkin mielestä erittäin runsaasti.
Maupertuis’n mukaan Le Monnier ei kestänyt ankaraa elämää ilman kunnollista ravintoa ja yösijaa. Maupertuis lähettikin Le Monnier’n lepäämään hetkeksi Ylitornion pappilaan.
Le Monnier teki uransa Collège royalin tähtitieteen professorina.
Pariisin toiseksi suurimman kirkon, Saint Sulpicen lattiasta löytyy Le Monnier’n vuonna 1743 määrittämä meridiaaniviiva. Pronssinen viiva kuuluu aurinkokelloon, jonka kristillinen tarkoitus oli määrittää kevätpäiväntasaus, joka määritti pääsiäisen ajankohdan. Aurinkokelloa käytettiin myös tieteellisiin tarkoituksiin.
Ranskan tiedeakatemian lisäksi hän oli Laivastoakatemian, Royal Societyn eli Lontoon tiedeakatemian sekä Berliinin tiedeakatemian jäsen.
Le Monnier’n merkittävin julkaisu oli Institutions astronomique (1746), jossa hän täydensi skotlantilaisen John Keillin johdatusta tähtitieteeseen. Le Monnier keskittyi urallaan havainnoimaan kuun liikkeitä – sitä hän teki lähes 50 vuoden ajan.
Viimeiset kahdeksan vuottaan Le Monnier eli halvaantuneena. Hän kuoli 84-vuotiaana.
Réginald Outhier
42-vuotias pappi oli kokenut maanmittaaja ja kartanpiirtäjä, jonka elävästi kirjoitetun matkakirjan Un journal d’un voyage au Nord (Matka Pohjan perille) ansiosta retkikunnan tarina elää edelleen.
Pappi Réginald Outhier (1694–1774) oli 42-vuotiaana retkikunnan vanhin jäsen.
Hänellä oli muusta retkikunnasta poiketen kokemusta maanmittauksen maastotyöskentelystä ja kartografiasta. Outhier oli osallistunut Jacques Cassinin maanmittauksiin Caenin ja Saint-Malon välillä vuonna 1733.
Outhier’n tehtävä retkikunnan jäsenenä ei ollut ensisijaisesti hengellinen. Outhier osallistui mittauksiin, piirsi karttoja ja kirjoitti matkapäiväkirjaa.
Outhier vihittiin papiksi 1720-luvun alussa. Hän oppi tähtitieteen perusteet todennäköisesti jesuiittaveljeskunnalta. Tähtitieteellisten ansioittensa vuoksi hänet kutsuttiin tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäseneksi.
Outhier’n valitsi retkikuntaan meriministeri kreivi Maurepas.
Outhierin matkapäiväkirja Journal d’un voyage au Nord ilmestyi seitsemän vuotta retkikunnan matkan jälkeen vuonna 1744.
Pohjoismaissa teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1975 Marja Itkonen-Kailan kääntämänä, Matka Pohjan perille.
Uusi täydennetty laitos ilmestyi vuonna 2011. Uuteen laitokseen perusteellisen esipuheen kirjoitti Osmo Pekonen. Teoksen voi tilata Maupertuis-säätiön kautta täältä.
Osmo Pekonen on kirjoittanut ranskankielisen väitöskirjan Outhier’sta La rencontre des religions autour du voyage de l’abbé Réginald Outhier en Suede en 1736–1737. Lapin yliopistoon tehdyn väitöksen vaikutuksesta unholaan painuneen Outhier’n kunniaksi pystytettiin muistomerkki hänen kotikyläänsä Ranskan Jura-vuoristossa sijaitsevaan La Marreen.
Ranskan kuninkaallisen tiedeakatemian astemittausretkikunnan avainhenkilöihin kuuluu abbé Réginald Outhier (1694–1774), katolinen pappi ja tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen, jonka matkakertomuksen Journal d’un voyage au Nord (suom. Matka Pohjan perille) ansiosta tiedämme paljon Maupertuis’n johtaman retkikunnan käytännön työstä Tornionlaaksossa 1736–1737 sekä jokilaakson kulttuurista ja olosuhteista ylipäänsä. Hyvänä piirtäjänä Outhier dokumentoi Tornionlaaksoa paitsi sanallisesti myös kuvin ja kartoin. Hän oli myös retkikunnan hurskas sielunhoitaja, joka ei katolisina juhlapäivinä unohtanut Pyhän Messun toimittamista.
Réginald Outhier syntyi 1694 La Marren kylässä Franche-Comtén maakunnassa, Jura-vuoriston juurella; syntymäpäivä lienee 16. elokuuta. Outhier-suvun taloa näytetään kylässä edelleen. Outhier todennäköisesti suoritti alkeisopintonsa oratorioveljeskunnan koulussa Polignyssa ja jatkoi sitten jesuiittaveljeskunnan koulussa Dolessa. Päätettyään antautua hengelliselle uralle hän suoritti teologiset opintonsa Besançonin maineikkaassa pappisseminaarissa, jossa hänet vihittiin papiksi luultavasti 1720-luvun alussa. Ensimmäinen virka oli vikaarina Montainin pienessä maalaisseurakunnassa. Outhier kuului koko uransa ajan Besançonin hiippakunnan papistoon, mutta hänen varsinainen leipäpuunsa oli aivan toisella puolella Ranskaa, Normandiassa, Bayeux’n hiippakunnan luonnontieteitä suosivan piispan Paul d’Albert de Luynes’n sihteerinä.
Outhier lienee oppinut tähtitieteen perusteet jesuiittaveljeskunnalta, joka on muutenkin jättänyt vahvat jäljet tämän tieteenalan historiaan. Hän herätti Ranskan kuninkaallisen tiedeakatemian huomiota suunnittelemallaan taivaanpallolla, joka erityisen hyvin havainnollisti kuun vaiheita. Joulukuun 1. päivänä 1731 Outhier sai kutsun tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäseneksi, kirjeenvaihtajanaan valtakunnan kuuluisin maanmittari Jacques Cassini. Outhier laati muun muassa Bayeux’n hiippakunnan ja Sensin arkkihiippakunnan kartan. Hän kehitti kartoituksessa hyödyllisen askelmittarin eli hodometrin, jolla oli se ominaisuus, että se automaattisesti otti huomioon mahdolliset takaperin astutut askelet.
Outhier oli fyysisesti vahva ja pakkaseenkin tottunut Jura-vuoriston mies, joka pärjäsi erinomaisesti myös matkallaan Pohjan perille. Hän katseli maailmaa avoimin silmin, erilaisia uskonnon muotojakin suvaitsevaisesti tarkastellen. Hän ystävystyi matkalla tapaamiensa luterilaisten kollegojen kanssa. Hän on kuvannut Tornionlaakson eri väestöryhmien – muun muassa saamelaisten – elämää niin yksityiskohtaisesti, että häntä voidaan pitää etnografian edelläkävijänä aikakautena, jolloin senniminen tieteenala ei vielä ollut syntynyt. Outhierin yksityiskohtainen kuvaus pellolaisesta Korteniemen talosta on ensimmäinen inventaario suomalaisesta talonpoikaistalosta ylipäänsä. Outhier oppi jonkin sanan suomeakin, mutta suomalaista saunaa pappismies kuvaili hieman kauhistuneena.
Matkan jälkeen Outhier sai Ranskan kuninkaalta huomattavan 1 200 livren vuotuisen eläkkeen. Lisäksi piispa de Luynes palkitsi hänet vuodesta 1748 alkaen kaniikin arvolla ja tuottoisalla prebendatilalla. Elämänsä loppuvaiheessa abbé Outhier oli varakas mies. Hän rakensi oman talon ja saattoi omistautua kokonaan tieteelle. Hänen lukuisat Ranskan tiedeakatemialle lähettämänsä tiedonannot liikkuvat etupäässä astronomian ja meteorologian aloilla, kuvasipa hän kerran Normandiassa sattunutta maanjäristystäkin. Outhier osallistui Seulasten tähtikuvion kartoitukseen ja painoi almanakkoja Bayeux’n horisontin mukaan. Caenin akatemian jäseneksi hänet valittiin 1733 ja Berliinin akatemian ulkomaiseksi jäseneksi 1747. Besançonin akatemiassa hän esitteli lappilaista hallankestävää ohralajiketta.
Kuolema kohtasi liki 80-vuotiaan Outhierin Bayeux’ssä 8. toukokuuta 1774. Hänet haudattiin paikalliseen Pyhän Patrikin kirkkoon.
Vuonna 2010 Maupertuis-säätiön valtuuskunta vieraili La Marressa, jossa paljastettiin Réginald Outhierin muistomerkki hänen kastekirkkonsa edessä.
Kirjoittaja: Osmo Pekonen
Anders Celsius
35-vuotiaan ruotsalaisen tähtitieteen professorin vaikutuksesta retkikunta suuntasi juuri Tornionlaaksoon. Celsius kehitti myöhemmin lämpömittarin celsiusasteikon.
Anders Celsiuksen (1701–1744) rooli ranskalaisen retkikunnan päätymisessä Tornionlaaksoon oli ratkaiseva. 35-vuotias Celsius oli grand tourillaan kiertämässä Euroopan observatorioita, kun hän tutustui Pariisissa Maupertuis’iin.
Miehet esitteli toisilleen italialainen filosofi Francesco Algarotti (1712–1764), joka oli kiinnostunut newtonilaisesta luonnonfilosofiasta. Pariisissa Celsius tunnettiin jo hänen revontulitutkimuksistaan.
Celsius oli toiminut vuodesta 1730 lähtien Uppsalan yliopiston tähtitieteen professorina. Matematiikan ja tähtitieteen taso oli Ruotsissa matalalla, joten oppia oli välttämätöntä hakea muualta. Tuore professori sai virkavapaata ja lähti matkaan 1732.
Anders Celsius oli syntynyt Hälsinglandista kotoisin olevaan tiedemiessukuun Uppsalassa. Hänen molemmat isoisänsä olivat professoreita: isän puolelta Magnus Celsius (1621–1679) oli matemaatikko ja äidinisä Anders Spole (1630–1699) oli erikoistunut tähtitieteisiin. Andersin isä Nils Celsius (1658–1724) oli myös tähtitieteen professori. Myös Anders Celsius oli pienestä pitäen erittäin lahjakas matematiikassa.
Uppsalasta lähdettyään Celsius oli ensin kiertänyt Pohjois-Saksan yliopistoja, josta oli päätynyt Italiaan Bolognaan ja Roomaan. Siellä hän sai matkakumppanikseen reilun parikymppisen venetsialaisen Algarottin. Nykyään Algarotti tunnetaan Newtoniin, arkkitehtuuriin ja oopperaan erikoistuneena valistusajan filosofina ja kirjailijana.
Kun Celsius jatkoi Pariisista opintomatkaansa Englantiin, hän sai tehtäväkseen hankkia Lontoosta retkikunnalle tähtitieteellisiä instrumentteja. George Graham (1673/1675–1751) oli tunnettu laadukkaiden instrumenttien valmistaja. Celsius hankki Grahamilta zeniittisektorin, astronomisen heilurikellon, heilurin mittalaitteen ja kaukoputken.
Sen lisäksi, että avusti retkikunnan laitehankinnoissa, Celsius pyysi ja sai Ruotsin kruunulta hyväksynnän tutkimusmatkalle.
Alun perin Celsius ehdotti, että mittaukset tehtäisiin Perämeren pohjukan saarilla. Paikan päällä osoittautui, että saaret olivat liian matalia, jotta niiden välille saisi kunnollisen näköyhteyden.
Kiitokseksi Ranskan kuninkaallisen tiedeakatemian eteen tehdystä työstä, Ranskan kuningas Ludvig XV myönsi Celsiukselle tuhannen livren eläkkeen.
Celsius toimi Uppsalan yliopiston tähtitieteen professorina 1730–1744. Hänen tutkimuksensa kohdistui lähinnä meteorologiaan, revontuliin sekä maan magnetismisiin.
Retkikuntaan osallistuminen teki Celsiuksesta kuuluisan ja helpotti varainkeruuta nykyaikaisen observatorion rakentamiseen. Celsius perusti ”Celsius-observatorion” Uppsalaan vuonna 1741.
Tähtitieteen professorin toimenkuvaan kuului myös maantieteellisiä mittauksia sekä meteorologisten havaintojen tekemistä. Yhdessä Anders Hellantin (1717–1789) kanssa Celsius teki havaintoja myös maankohoamisesta.
Celsiuksen nimi on jäänyt historiaan lämpötila-asteikon yksikkönä, celsiusasteena. Celsius teki lämpötilahavaintoja myös retkikunnan Tornionlaakson matkalla.
Ruotsin tiedeakatemialle asteikko esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1742. Asteikon mukaan veden jäätymispiste oli 100 astetta celsiusta, kun taas vesi kiehui nollassa celsiusasteessa.
Myöhemmin asteikko käännettiin toisinpäin, ja näitä niin sanottuja uusia asteita kutsuttiin aluksi nimellä Celsius Novum.
Ruotsin vanhin tieteellinen seura, Kuninkaallinen tiedeseura, perustettiin 1710. Celsius toimi Ruotsin vanhimman tieteellisen seuran sihteerinä vuosina 1725–1744. Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia perustettiin vuonna 1739.
Celsius julkaisi suurimman osan töistään tiedeseuroissa. Hän vaikutti vahvasti myös ruotsalaisen almanakan syntyyn.
Celsius kuoli tuberkuloosiin vain 42-vuotiaana vuonna 1744.
Antoine-Étienne d’Herbelot
25-vuotias piirtäjä tallensi matkalla kuvia kasveista, eläimistä ja asumuksista sekä osallistui täysivaltaisesti mittaustöihin.
Sommeraux
Sommeraux oli retkikunnan sihteeri ja rahastonhoitaja. Hänestä ei ole tiedossa elämäkertatietoja. Outhier mainitsee Sommeraux’n usein matkakirjassaan, mutta ei kerro hänestä juuri mitään erityistä.
Talvella, kun ranskalaiset viipyivät pitkään Torniossa, Sommereux majoittui Maupertuis’n kanssa pormestari Pippingin veljen luona.
Palvelijat
Maupertuis ja Outhier eivät tehneet teoksiinsa kovin monta merkintää retkikunnan palvelijajäsenistä.
Outhier mainitsee, että Ranskasta retkikunnan mukaan lähti yhteensä viisi palvelijaa. Heistä yksi oli asunut Tukholmassa ja osasi ruotsia, mistä oli hyötyä matkalaisille.
Tukholmassa palvelijoiden määrä kasvoi kahdella. Yksi Ranskan lähettiläs de Castejan palvelijoista liittyi joukkoon, jonka lisäksi Maupertuis palkkasi toisen ruotsin- ja ranskankielentaitoisen palvelijan.
Outhier mainitsee nimeltä vain yhden palvelijan, Pedren. Pedre ansioitui Horilankerolla syttyneen metsäpalon sammuttajana.
Lähteet
Clairaut: http://www.clairaut.com/n18avril1736po3pf.html
Outhier, Réginald. Matka Pohjan perille. Maupertuis-säätiö ja Väyläkirjat, 2011 (alk. 1744).
Pekonen, Osmo. La rencontre des religions autour du voyage de l’abbé Réginald Outhier en Suède en 1736–1737. Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi, 2010.
Pekonen, Osmo. “Johdanto: Maan muotoa mittaamassa”. Teoksessa Maan muoto ynnä muita kirjoituksia Lapista. Toim. Osmo Pekonen. Väyläkirjat, 2019.
Pekonen, Osmo. “Esseitä. Viisi akateemikko Lapissa”. Teoksessa Maan muoto ynnä muita kirjoituksia Lapista. Toim. Osmo Pekonen. Väyläkirjat, 2019.
Terrall, Mary. Maupertuis. Maapallon muodon mittaaja. Suom. Osmo Pekonen. Väyläkirjat, Tornio, 2015 (alk. 2002).
Tobé, Erik. Anders Celsius och den franska gradmätningen i Tornedalen 1736–1737. Acta Universitatis Upsaliensis, 2003.
Tobé, Erik. Fransysk visit i Tornedalen 1736–1737. Om en gradmätningsexpedition och dess nyckelpersoner. Tornedalica, Luleå, 1986.
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Saint-Sulpicen_kirkko
Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Francesco_Algarotti