Tornionjoen kosket
Heinäkuun 6. päivänä 1736 retkikunta nousi Torniossa veneisiin ja aloitti matkansa kohti mittauspisteinä toimivia Tornionlaakson vaaroja. Heillä oli seitsemän venettä, joissa kussakin oli kolme soutajaa.
Joki helpotti merkittävästi retkikunnan työtä, sillä sitä pitkin sekä ihmiset että tutkimusvälineet ja muut varusteet kulkivat suhteellisen kevyesti.
Noin 500 kilometriä pitkä Tornionjoki on Euroopan suurin vapaana virtaava joki. Sen koskia ei ole valjastettu monen muun ison joen tavoin sähköntuotantoon.
Joki saa alkunsa Ruotsin ja Norjan rajalla kohoavilta tuntureilta. Tunturipurot laskevat Tornionjärveen, josta joki mutkittelee pohjoisen Ruotsin halki, kunnes muuttuu Pajalan jälkeen rajajoeksi ja yhtyy Muonionjokeen.
Kulkiessaan Tornionjokea edestakaisin veneillä ja talvisin rekikyydillä, retkikunta joutui toistuvasti ohittamaan joen useat kosket. Välillä osa ranskalaisista laski kosket veneillä joko seikkailunhaluaan tai silkkaa väsymystään.
Paikallisten soutumiesten taito kulkea koskissa teki ranskalaisiin vaikutuksen.
Veneet olivat kevyempiä kuin Ranskassa. Matkakirjassaan Outhier kuvailee, miten koskia laskettaessa kaksi miestä aina soutaa kovaan tahtiin ja kolmas ohjaa venettä estäen sitä osumasta kiviin. Joskus vauhti oli niin hurja, että veneet näyttivät kiitävän ilmassa aaltojen yläpuolella.
Outhier’n piirtämään karttaan kolmiomittauksesta Tornionlaaksossa on merkitty seuraavat kosket etelästä pohjoiseen lueteltuna: Kukkolankoski, Matkakoski, Vuennonkoski, Sompakoski, Kauvokoski, Kattilakoski, Korpikoski, Valkeakoski, Hirvaskoski ja Puruskoski.
Sompakoski on merkitty Kauvokosken kohdalle. Nykyisissä kartoissa sitä ei ole nimetty erikseen.
Lisäksi Outhier puhuu matkakirjassaan Vojakkalankoskista. Sillä hän tarkoittanee Isonärää- ja Vähänärää Ala- ja Ylivojakkalan kylien kohdalla.
Lähteet:
Maupertuis, Pierre Louis Moreau de. “Maan muoto”. Teoksessa Maan muoto ynnä muita kirjoituksia Lapista. Toim. Osmo Pekonen. Väyläkirjat, 2019 (alk. 1738).
Outhier, Réginald. Matka Pohjan perille. Maupertuis-säätiö ja Väyläkirjat, 2011 (alk. 1744).
Kartta
Ohjeita kartan käyttöön
- Punainen = kolmiomittausketjun mittauspiste.
- Vihreä = Tornionjoen koski
- Pallurat: Klikkaamalla lisätietoa kohteista.
- Loitonna karttaa: Näyttää kohteen sijainnin kolmiomittausketjussa.
- Pisaraikoni: Paikantaa käyttäjän sijainnin kartalla.
- Mittatyökalu: Mittaa kohteiden välisiä etäisyyksiä.
Avaa kartta erilliseen selainikkunaan tästä.
Lisätietoa
6. heinäkuuta 1736. “Me nousimme maihin ja vaelsimme rantaa pitkin sillä välin kun soutumiehemme vaivalloisesti kiskoivat veneensä Vojakkalan- ja Kukkolankoskista ylös.”
“- – – puolen peninkulman verran Kukkolankosken yläpuolella on toinenkin erikoinen kivi, nimeltään Merki Kifwi. Jokea laskiessaan paikkakuntalaiset näkevät siitä veden korkeuden ja päättelevät, onko parempi laskea Kukkolankosken kautta vai Liakka-nimistä jokihaaraa, joka yhtyy jälleen pääjokeen Tornion kaupungin lähellä.”
Réginald Outhier, Matka Pohjan perille (1744)
Kukkolankoski on Suomen pisin vapaana virtaava koski. Kosken pituus on noin 3,5 kilometriä ja sen pudotuskorkeus on noin 14 metriä. Tornion keskustasta on matkaa Kukkolankoskelle vajaa 16 kilometriä.
Kukkolankoski on tunnettu siellä harjoitetusta perinteisestä kalastusmuodosta, siian lippoamisesta. Lipossa on pitkä varsi ja sen päässä haavi. Kalastaja liikuttaa lippoa myötävirtaan siian kulkuväyliä pitkin. Lippo-oikeus on rajoitettu 16 kantatilalle, jotka edelleen huolehtivat perinteen jatkumisesta.
Muualla verkossa:
16. elokuuta 1736. “Matkakoski oli yhtä pelottava kuin edellinenkin (Vuennonkoski); välillä tuntee aivan uppoavansa aaltoihin, mutta sitä kestää vain hetkisen. Iltapäivällä kolmen tienoilla saavuimme Korpikylään, jossa pysähdyimme pariksi tunniksi erään talonpojan luo. Söimme siellä, samoin venemiehemme, jotka olivat lepotauon tarpeessa.”
Réginald Outhier, Matka Pohjan perille (1744)
Matkakoski on noin kilometrin pitkä, ja sen pudotuskorkeus on 4,8 metriä. Kalastajien keskuudessa Matkakoski on tunnettu hyvänä lohenkalastuskohteena.
Matkakoski sijaitsee Korpikylässä noin 37 kilometriä Torniosta pohjoiseen ja 26 kilometriä Ylitornion keskustasta etelään.
Kukkolankosken tavoin myös Matkakoskella harjoitetaan siian lippoamista.
Lokakuussa 1736 Matkakoski kuohui vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen rajuna. Outhier kirjoitti, miten soutajien oli tyhjennettävä veneet ja kannettava sekä tavarat että veneet maita pitkin kosken pahimman kohdan ohitse.
Muualla verkossa:
11. heinäkuuta 1736. ”Kuljettuaan suunnilleen puoli peninkulmaa pääjokea pitkin he saapuivat Vuennonkoskelle, joka on kaikkein mahtavin ja pisin koski Tornion ja Pellon välisellä taipaleella.”
Réginald Outhier, Matka Pohjan perille (1744)
Maupertuis ja Camus laskivat Vuennonkosken paikallisten soutajien mukana. Tuolloin myös Tornion pormestari Pipping kulki retkikunnan mukana.
“Sen sijaan, että olisi pelännyt, de Maupertuis istui veneessä ja seurasi ihastuneena vinhasti ryöppyävän veden leikkiä. Pormestari Pipping, joka oli vain kohteliaisuudesta jäänyt veneeseen ja pelkäsi kovin, tyytyi huomauttamaan, ettei tässä ollut mitään nauramista; seuraavana aamuna hän lähti jollakin tekosyyllä takaisin Tornioon.”
Vuennonkoski sijaitsee noin 20 kilometriä Ylitornion keskustasta etelään. Joen länsirannalla on Vitsaniemi, itäpuolella Pekanpää.
16. elokuuta 1736. “Camus ja minä olimme samassa veneessä ja pysyimme siinä myös koskienlaskun ajan. Vuennonkoskessa minun laidaltani pärskähti sisään aalto, joka melkein hukutti minut alleen. Meidän oli pakko melkein maata veneen pohjalla, jotta emme olisi estäneet perämiestä näkemästä kiviä; hän väisteli niitä koko ajan perämelan avulla ja molemmat muut suomalaiset soutivat voimiensa takaa. Muutamin paikoin he jättivät veneen virran vietäväksi, mutta perämies ei hetkeksikään lakannut ohjaamasta.”
Réginald Outhier, Matka Pohjan perille (1744)
Lokakuussa 1736 retkikunta oli matkalla Pellosta Tornioon ja Vuennonkosken vuolaus oli “kauhistuttava”. Outhier’n kuulemien tietojen mukaan vesi ei ollut moneen vuoteen ollut niin korkealla siihen aikaan vuodesta, mitä se tuolloin oli.
Muualla verkossa:
Maupertuis’n retkikunnan aikaan napapiiri sijaitsi Kattilakosken kohdalla. Napapiirin sijainti ei ole vakio, vaan se vaihtelee suunnilleen Kemin ja Kolarin välillä noin 41 000 vuoden sykleissä. Tällä hetkellä napapiiri liikkuu keskimäärin 14,5 metriä vuodessa pohjoiseen.
Nykyään napapiiri halkoo Tornionjokea Kattilakosken yläpuolella Juoksengin kylän kohdalla.
Retkikunta ylitti napapiirin 17. heinäkuuta 1736. Outhier kirjoittaa:
“Miesten kiskoessa vaivalloisesti veneitään ylös Kattilakoskesta me kuljimme jalan pitkin rantaa, ja täällä ylitin napapiirin ensimmäisen kerran. Seitsemän aikaan aamulla astuimme jälleen veneisiin kosken yläpuolella. Joki oli kaunis ja leveä, ja Kommes-, Juoksenki- ja Ratas-nimisten kylien kohdalla oli rannoilla kauniita ruis- ja ohrapeltoja ja humalatarhoja.”
Réginald Outhier, Matka Pohjan perille (1744)
Kattilakosken pituus on noin kaksi kilometriä ja sen putouskorkeus on noin 5,5 metriä.
Muualla verkossa:
Mittauspisteet ja muut retkikohteet
- Aavasaksa
- Huitaperi
- Iso-Horila
- Kaakamavaara
- Kittisvaara
- Matarengin kirkko
- Muistomerkit
- Niemivaara
- Nivavaara
- Perusviiva
- Pullinki
- Tornion kirkko