Iso-Horila eli Horilankero – metsäisiä näkymiä

Horilankeron mittauspiste tunnetaan nykyisin nimellä Iso-Horila tai Horilanvaara. Se sijaitsee noin 20 kilometriä Ylitornion keskustasta koilliseen, Ratasvuoman kylän länsilaidalla.

Lakialue on peitteistä ja runsaspuustoista. Laella sijaitsee Maanmittauslaitoksen kiintopisteenä toimiva kallioon porattu pultti, joka on runsaan kasvillisuuden ympäröimä.

Itäpuolella näkyy Ratasvuoman taloja ja peltoja – muutoin vaaran laelta avautuvat näkymät ovat metsävaltaisia.

Horilankero on Maupertuis’n kolmiomittausketjun keskeinen piste – ketjun kaikki kolmiot päätyvät sinne.

Horilankeron ympärille muodostuu seitsenkulmio, jota tieteilijät käyttivät ketjunsa tarkistamiseen. Tasossa olevan seitsenkulmion kulmien summan oli oltava 900 astetta. Kaarevalla pinnalla eli maapallolla olevan seitsenkulmion kulmien summan piti taas olla suurempi kuin 900 astetta. Retkikunnan mittaamassa kulmiossa se oli 900° 1’ 37’’.

Retkikunta lähti Horilankerolta 18. elokuuta oltuaan siellä viisi päivää. Seuraavana päivänä he näkivät Aavasaksalle vaaran olevan tulessa. Huolimattomasti sammutettu nuotio oli sytyttänyt metsäpalon. Maupertuis lähetti 30 miestä sammuttamaan paloa. Metsän lisäksi tuli tuhosi vaaralle pystytetyn tähtäysmerkin.

Retkikunnan ranskalainen palvelija Pedre tiesi tähtäysmerkin tarkan sijainnin ja hänen avullaan merkki saatiin pystytettyä uudestaan. Vaaralle jäi joukko miehiä vartioon, jos tulipalo syttyisi vielä uudestaan.

Horilankeron metsäpalo häiritsi mittausten tekemistä myös muilla kolmioketjun pisteillä. Esimerkiksi perusviivan eteläisellä pisteellä Niemisen kylässä ja Huitaperillä oli vaikeuksia, kun sakea savu heikensi näkyvyyttä.

Horilankero nousee alavan suo- ja peltomaiseman vierellä korkeana metsäisenä vaarana. Sen rinteillä on laajoja kalliopaljastumia, 10 000 vuoden takaisia muinaisia rantoja, jotka eivät kuitenkaan erotu lähimaisemassa alarinteiden puustoisuuden takia.

Horilankero on Aavasaksan tapaan moreenikalottivaara. Edellisen jääkauden jälkeen korkeimpien vaarojen laet säilyivät saarina. Näitä vaaroja kutsutaan kalottivaaroiksi, sillä vesi ei huuhtonut niiden moreenipeitteitä pois.

Horilankeron kalottilaki on noin 400 metriä pitkä ja 200 metriä leveä. Vaaran laella on aarnimetsämäinen kuusikko, ja sen maisemat ovat sulkeutuneita.

Horilankeron kallioalueella on pieni yksityinen suojelualue.

Lähteet:

Husa, Jukka ja Teeriaho, Jari. Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Lapissa. Suomen ympäristö 6/2015. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus. Helsinki, 2015.

Maupertuis, Pierre Louis Moreau de. “Maan muoto”. Teoksessa Maan muoto ynnä muita kirjoituksia Lapista. Toim. Osmo Pekonen. Väyläkirjat, 2019 (alk. 1738).

Outhier, Réginald. Matka Pohjan perille. Maupertuis-säätiö ja Väyläkirjat, 2011 (alk. 1744).


Kartta

Ohjeita kartan käyttöön
  • Punainen = kolmiomittausketjun mittauspiste.
  • Vihreä = kävelyreitti.
  • Sininen = Saapuminen päätieltä (valtatie 21).
  • Pallurat: Klikkaamalla lisätietoa kohteista.
  • Loitonna karttaa: Näyttää kohteen sijainnin kolmiomittausketjussa.
  • Pisaraikoni: Paikantaa käyttäjän sijainnin kartalla.
  • Mittatyökalu: Mittaa kohteiden välisiä etäisyyksiä.

Avaa kartta erilliseen selainikkunaan tästä.


Vanha kartta

Iso-Horila (Horilakero) Réginald Outhier’n piirtämällä kartalla Tornionjoesta ja kolmiomittausverkosta (Carte du fleuve de Torneå, 1736).

Haluatko kartan itsellesi? Karttaa myydään julisteena (225 mm x 707 mm) tällä hetkellä Tornionlaakson museon kaupassa (Torikatu 4, Tornio). Kartta tulee myöhemmin tilattavaksi myös Maupertuis-säätiön verkkokauppaan.


Lisätietoa

WGS84N 66°27’53.6″ E 24°00’15.3″
WGS84N 66.4649, E 24.0043
ETRS-TM35FINN 7374928, E 366555
UTM (WGS84)35WLP 66556.52 74929.993
(Arvio mittauspisteen sijainnista.)

224 m

2 km yhteen suuntaan

Iso-Horila eli Horilankero tai Horilanvaara sijaitsee 22 km Ylitornion kuntakeskuksesta koilliseen. Valtatie 21:ltä käännytään Aavasaksan kohdalla itään päin Raanujärventielle (tie 930). Sitä kuljetaan noin 18 km, jonka jälkeen käännytään pohjoiseen Ratasvuomantielle. 6 km:n jälkeen tie haarautuu vasemmalle Ratasjoentieksi. Iso-Horila on heti tien vasemmalla puolella.

Iso-Horilalle voi saapua myös luoteesta päin. Valtatie 21:ltä käännytään itään päin Ratasjoen kohdalla. Ratasjoentietä ajetaan noin 10 km. Iso-Horila jää tien oikealle puolelle.

Iso-Horilalle ei ole merkittyä reittiä eikä näkyvää polkua. Ratasjoentieltä lähtee metsätie, joka päätyy noin 800 metrin päästä pienelle soranottoalueelle. Sen kohdalta kulkua voi jatkaa viistosti ylöspäin. Mittauspiste on vaaran korkeimmalla kohdalla, peitteisellä lakialueella.

Kaakamavaara37 km
Huitaperi26 km
Aavasaksa14 km
Niemivaara14 km
Pullinki22 km
(Etäisyys linnuntietä.)

10. heinäkuuta 1736
13.–18. elokuuta 1736

19. elokuuta 1736. “- – Kirkosta palattua kuultiin Horilankeron metsän olevan tulessa. Se oli liiankin totta: iltapäivällä tulipalon savu näkyi Aavasaksan laelle, emmekä savulta pystyneet mittaamaan perusviivan päätepisteiden välistä kulmaa emmekä näkeämään Horilankeroa. Meidän oli kiireesti lähetettävä mies ottamaan selvää, oliko tähtäysmerkki vahingoittunut.”

Réginald Outhier. Matka Pohjan perille (Journal d’un voyage au Nord), 1744.

10. heinäkuuta 1736. “Astuimme veneeseen pienellä Tengeliönjoella, joka laskee vaaran juurella pääjokeen, ja soudimme sitä pitkin kunnes pääsimme lähelle erästä vaaraa, jota arvelimme töidemme kannalta sopivaksi. Nousimme rannalle ja taivallettuamme kolme tuntia suon poikki saavuimme Horilankeron juurelle. Vaikka olimme aivan uuvuksissa, kiipesimme vaaralle ja hakkautimme yön aikana metsän sen laelta. Vaara on suurelta osaltaan punaista kiveä, joka on täynnään eräänlaisia pitkiä, melko samansuuntaisia valkeita kiteitä. Savukaan ei pystynyt suojaamaan meitä kärpäsiltä, jotka olivat täällä vielä äkäisempiä kuin Nivavaaralla. Meidän oli helteestä huolimatta vedettävä päämme suojaksi poroturkkimme ja teetettävä itsellemme näreenrungoista ja oksista tiheä varustus, joka oli kuitenkin vain vastukseksi eikä pystynyt kauankaan suojaamaan meitä.”

Pierre Louis Moreau de Maupertuis. Maan muoto (La Figure de la Terre), 1738.

Kuvia Iso-Horilalta

Kuvat avautuvat isokokoisiksi galleriaan kuvaa klikkaamalla.


Retkikunnan matkassa kartalla

Sivun kartoille on koottu poimintoja astemittausretkikunnan matkoista Réginald Outhier’n päiväkirjamerkintöihin pohjaten.


Mittauspisteet ja muut retkikohteet