Kaakamavaara – hampaina törröttäviä kallioita

Kaakamavaara sijaitsee Tornion pohjoisosassa, lähellä pientä Palovaaran kylää, noin 40 kilometrin päässä kaupungista.

Kaakamavaaralla on muinaisia rantakivikoita ja terassimaisia rantavalleja muistuttamassa 10 000 vuoden takaisesta mannerjäätikön vetäytymisestä. Kaakamavaaran kallioalue on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rantamuodostumaksi.

Vaaralle ei ole merkittyä reittiä. Lähes vaaran laelle asti kulkee vanha kärrypolku, jota seuraamalla löytää helposti perille. Puuttoman vaaran laelta avautuu laaja näköala.

Kaakamavaara oli Nivavaaran ohella ensimmäinen vaara, jonne retkikunta pystytti tähtäysmerkin heinäkuun alussa 1736. Merkki oli yksittäinen kuusenrunko, joka oli tuettu tyvestä kallioiden väliin. Jatkossa tähtäysmerkit rakennettiin kartionmuotoisiksi rakennelmiksi, jonka sisälle saattoi asettaa kulmamittauslaitteen, kvadrantin. Myös Kaakamavaaran tähtäysmerkki rakennettiin myöhemmin syksyllä uudestaan.

Matka vaaralle oli työläs. Reitti kulki suurimmaksi osaksi soita pitkin. Pitkoksiksi asetetut puunrungot eivät pitäneet retkikuntaan kuuluneiden Outhier’n, Hellantin ja Sommereux’n jalkoja kuivina. Outhier molskahti polviaan myöten suohon niin, että hänellä oli vaikeuksia päästä ylös.

Retkikuntalaiset palasivat Kaakamavaaralle syyskuun alussa tekemään lisää kulmamittauksia. Edellisellä kerralla Niemivaaralla ei ollut vielä ollut tähtäysmerkkiä. Syyskuussa Kaakamavaaralta mitattiin Niemivaaran ja Horilankeron välinen kulma.

Kaakamavaara oli viimeinen piste, jossa retkikunta teki mittauksia. Silloin syyssateet kastelivat retkikunnan kunnolla. Maupertuis myös loukkasi jalkansa kaaduttuaan louhikkoon. Vamma ei ollut onneksi vakava, ja hän käveli omin avuin takaisin Tornionjoelle Korpikylään, josta matka jatkui venekyydillä kohti Pelloa.

Lähteet:

Maupertuis, Pierre Louis Moreau de. “Maan muoto”. Teoksessa Maan muoto ynnä muita kirjoituksia Lapista. Toim. Osmo Pekonen. Väyläkirjat, 2019 (alk. 1738).

Outhier, Réginald. Matka Pohjan perille. Maupertuis-säätiö ja Väyläkirjat, 2011 (alk. 1744).

Suomen ympäristökeskus / Valtakunnallisesti arvokkaat tuuli- ja rantamuodostumat

Kartta

Ohjeita kartan käyttöön

Punainen = kolmiomittausketjun mittauspiste.
Vihreä = kävelyreitti.
Sininen = Saapuminen päätieltä (valtatie 21).
Pallurat: Klikkaamalla lisätietoa kohteista.
Loitonna karttaa: Näyttää kohteen sijainnin kolmiomittausketjussa.
Pisaraikoni: Paikantaa käyttäjän sijainnin kartalla.
Mittatyökalu: Mittaa kohteiden välisiä etäisyyksiä.

Avaa kartta erilliseen selainikkunaan tästä.

Vanha kartta

Kaakamavaara Réginald Outhier’n piirtämällä kartalla Tornionjoesta ja kolmiomittausverkosta (Carte du fleuve de Torneå, 1736).

Haluatko kartan itsellesi? Karttaa myydään julisteena (225 mm x 707 mm) tällä hetkellä Tornionlaakson museon kaupassa (Torikatu 4, Tornio). Kartta tulee myöhemmin tilattavaksi myös Maupertuis-säätiön verkkokauppaan.

Lisätietoa

WGS84	N 66°08’26.9″ E 24°11’51.7″
WGS84	N 66.1408, E 24.1977
ETRS-TM35FIN	N 7338434, E 373549
UTM (WGS84)	335W 373548.760 7338432.967

(Arvio mittauspisteen sijainnista.)

189 m

1,5 km

Kaakamavaara on Tornion ja Ylitornion puolivälissä, noin 40 kilometriä Tornion kaupungista pohjoiseen ja Ylitornion kuntakeskuksesta etelään.

Etelän suunnasta tultaessa valtatie 21:ltä käännytään Karungin kylän jälkeen oikealle Palovaarantielle. Sitä kuljetaan noin 13 kilometriä.

Pohjoisen suunnasta tultaessa valtatie 21:ltä käännytään Korpikylässä vasemmalle Mustajärventielle. Tie yhtyy noin 7 kilometrin jälkeen Palovaarantiehen, ja risteyksessä käännytään vasemmalle. Palovaarantietä kuljetaan noin 6 kilometriä.

Kaakamavaaralle ei ole merkittyä reittiä. Lähelle vaaraan lakea menee vanha kärrypolku. Palovaarantieltä vaaran laelle on matkaa kärrypolkua pitkin noin 1,5 kilometriä. Polku kulkee ensin lehtomaisessa metsässä. Loppuosa matkasta kulkee kallioisessa harvapuustoisessa maastossa.

Tornion kirkko	32 km
Nivavaara	11 km
Huitaperi	22 km
Iso-Horila (Horilankero)	37 km
Niemivaara	49 km

(Etäisyys linnuntietä.)

6.–7. heinäkuuta 1736
4.–6. syyskuuta 1736

4. syyskuuta 1736. Yö oli säkkipimeä, sitä eivät revontuletkaan valaisseet. Kompuroidessaan teräväsärmäisessä louhikossa, jossa oli vaikea kulkea turvallisesti keskellä päivääkin, de Maupertuis astui kahden lohkareen väliin ja kaatui. Ryminän kuullessamme Pedre ja minä riensimme paikalle ja löysimme de Maupertuis’’n makaamassa sellaisessa asennossa, että pelkäsimme hänen katkaisseen reitensä. Autoimme hänet telttaan ja pyysimme miehiä taittamaan hänelle alustaksi koivunoksia. Syötyämme iltapalan nuotion ääressä Celsius ja minä menimme nukkumaan de Maupertuis’n telttaan, toinen hänen toiselle puolelleen ja toinen toiselle, ja vietimme siellä varsin vilpoisan yön.”
Réginald Outhier. Matka Pohjan perille (Journal d’un voyage au Nord), 1744.

4. syyskuuta 1736. “Koko Kaakamavaaran laki on vaaleiden, laattamaisten, pystysuorassa asennossa olevien kivenlohkareiden peitossa. Oli satanut ja kauan ja louhikkoon oli kertynyt niin paljon vettä, että kaikki muu paitsi lohkareiden kärjet oli yhtä lammikkoa. Vielä koko yönkin satoi. Emme saaneet mittauksiamme valmiiksi seuraavana päivänä, ja niin meidän oli vietettävä tällä vaaralla vielä toinenkin yö, yhtä märkä ja kylmä kuin edellinenkin.”
Pierre Louis Moreau de Maupertuis. Maan muoto (La Figure de la Terre), 1738.