Henkilökuvia Tornionlaaksosta

Outhier’n ja Maupertuis’n teoksissa ei ole yhtään mainintaa Planströmin sisaruksista.

Maupertuis’n kirjeenvaihdosta kuitenkin selviää, että hän kirjoitti matkan aikana Christine-nimiselle henkilölle omistettuja lemmenrunoja.

Outhier mainitsi matkakirjassaan ainoastaan sen, että retkikunnasta Camus ja Herbelot majoittuivat talven yli Planströmin talossa.

Retkikunnan viettäessä talven Torniossa Elisabeth oli täyttänyt 18 vuotta ja Christine oli parikymppinen nuori nainen.

Tammikuussa 1738 Maupertuis kirjoitti Celsiukselle, miten hän oli jättänyt Tukholmaan kaksi neitiraukkaa, jotka eivät halunneet palata Tornioon. Maupertuis kertoi, miten hän olisi halunnut auttaa neitejä jollain tavalla.

Ei ole varmaa tietoa, matkasivatko sisarukset retkikunnan mukana Tukholmaan vai matkustivatko he sinne omin neuvoin. Joka tapauksessa he kohtasivat siellä. Retkikunta matkusti Pariisiin elokuussa 1737, Planströmin sisarukset vuoden myöhemmin.

Sisarusten lapsuudenperhe

Christine ja Elisabeth Planströmin isä oli raatimies Jacob Isaksson Planström (–1742), entinen ratsuväen kapteeni. Sisarusten äiti oli Kristina Andersdotter (1682–1761), omaa sukuaan Planting. Hän oli luultavasti vanhaa ruotsalaista Plantingin sukua, jonka yksi haara, Planting Berglo, oli aateloitu 1682.

Christinellä ja Elisabethilla oli ainakin kaksi muuta siskoa. Gertrude oli mennyt naimisiin tanskalaisen villatehtailija Paul Christopher Braadin kanssa ja muuttanut Etelä-Ruotsiin Norrköpingiin.

Siskoksista Catherine jäi Tornioon, jossa hän meni naimisiin kauppias Henrik Pippingin kanssa. 1740-luvun lopulla Tornioon jääneille Catherinelle ja Kristina-äidille kävi huonosti, kun he molemmat jäivät leskiksi. Miestensä kuolemien jälkeen äiti ja tytär köyhtyivät. Catherine kuoli ennen äitiään vuonna 1748.

Seurapiiriskandaali

Pariisiin saapuneet Christine ja Elisabeth Planström saivat aikaan seurapiiriskandaalin ja he joutuivat koko Pariisin seurapiirien juoruilun kohteeksi.

Heistä puhuttiin eksotisoiden nimityksellä les deux Lapones – kaksi lappalaista – vaikka heillä ei ollut saamelaisia sukujuuria.

Esimerkiksi Voltaire kirjoitti retkikunnasta kertovassa runossaan:

“Ramenez des climats soumis aux 3 couronnes
Vos perches, vos secteurs, et surtout deux Lapones.”

“Palaatte sauvoin, sektorein te kolmen kruunun maista,
muassa kummaks’ kaikkien kaks’ lappalaista naista.”

Suom. Tapio Markkanen

Retkikuntalaisista Clairaut otti aluksi sisarukset asumaan taloonsa. Kuuleman mukaan talo vilisi vieraita, kun kaikki halusivat nähdä nuoret lappalaisnaiset.

Varattomille sisaruksille kerättiin avustusta elämiseen. Markiisitar Émilie du Châtelet lahjoitti heille 50 livreä, itse Voltaire 100 livreä.

Sisarukset majoitettiin luostariin, jossa he oppisivat kielen lisäksi katolisen uskonnon.

He kääntyivät katolilaisiksi, jonka jälkeen valtio oli valmis avustamaan heitä taloudellisesti.

Myöhemmin Voltaire käytti sisarusten tarinaa hyväkseen pilkatessaan kilpakumppaniaan Maupertuis’ta. Voltaire kirjoitti Micromégas-teoksessaan (1752), miten avaruusoliot Siriuksesta ja Saturnuksesta laskeutuvat Perämerelle ja näkevät ranskalaiset tiedemiehet eroottisissa puuhissa lappalaistyttöjen kanssa.

Kenen vuoksi Pariisiin?

Siitä, kenen perässä Planströmin sisarukset matkasivat Pariisiin, on useita eri käsityksiä. Françoise de Graffinyn kirjeenvaihdossa mainitaan Clairaut’n sihteeri. Maupertuis puhuu piirtäjä Herbelot’sta, joka saattaa hyvinkin olla samainen sihteeri.

Maupertuis taas oli kirjoittanut matkallaan Christine-nimiselle naiselle suunnattuja lemmenrunoja, joita hän oli itse jakanut ystävilleen Pariisissa.

Rakkautta pakoon juostaan suotta
aina napapiirille saakka;
Jumalani, kuka olisi uskonut,
että tältä seudulta voi löytää Kytheran.

Näillä sumuisilla vyöhykkeillä
Christine hurmaa meidät:
Ja kaikki paikat, missä ovat hänen silmänsä
ovat kuumaa vyöhykettä.

Tässä oleskelupaikassa ei päiväntähti suo valoaan:
Teidän sulonne ovat tästälähin se tähti,
joka meitä valaisee.

Aurinko paistaa yöttöminä päivinä,
Pian se määrää kohtalomme:
Ja nämä pitkät päivät ovat oleva
liian lyhyitä Christinen lähellä.

Suom. Pirjo Neuvonen

Kirjeissä ystävilleen Maupertuis syyttää tapahtumista vuoroin Herbelot’ta, vuoroin Le Monnier’ta, vuoroin Camus’ta. Todennäköisintä kuitenkin on, että Christine oli matkustanut Pariisiin itse Maupertuis’n vuoksi.

Elisabethin kohdalta arvailut ovat hänen sisarensa tapausta hatarampia.

Christinen elämä luostarissa

Maupertuis’n ystävän de Graffinyn mukaan Christine ja Elisabeth yritettiin lähettää takaisin kotiin viitisen vuotta Ranskaan saapumisen jälkeen, vuonna 1742 tai 1743.

Heidät oli viety jo Rouenin satamaan, jossa he nousisivat laivaan. Satamassa Christine sai Graffinyn kertoman mukaan niin voimakkaan raivokohtauksen, että matka keskeytyi.

Sitä vastoin hänet siirrettiin Normandiaan Notre-Dame du Trésorin luostariin, jonka uskoteltiin olevan Maupertuis’n maaseutuasunto. Graffinyn kertoman mukaan tapahtumat olivat järkyttäneet Christinen mieltä niin, että hän kärsi vakavista mielenterveyden ongelmista.

Todennäköisimmin Christine ei tehnyt nunnalupausta, mutta hän eli yhteisön täysivaltaisena jäsenenä.

Christine kuoli noin 74-vuotiaana vuonna 1790.

Elisabethin onneton avioliitto

Elisabethille elämä luostarissa ei sopinut. D’Aiguillonin herttuattaren mukaan Lisalla ei ollut juurikaan taipumusta uskonnolliseen elämään.

D’Aiguillonin herttuatar Anne-Charlotte de Crussol-Florensac (1700–1772) oli Maupertuis’n ystävä ja oli ottanut sisarukset hoiviinsa.

Kotiinpaluuyrityksen jälkeen Elisabeth tapasi Potier de Pelletot’n, kyseenalaisella maineella varustetun aatelismiehen.

Elisabeth nai miehen, vaikka d’Aiguillonin herttuatar varoitteli häntä tästä. Häitä vietettiin vuoden 1745 joulukuussa.

D’Aiguillonin herttuatar selostaa juhlallisuuksia kirjeessään Maupertuis’lle: Retkikunnan jäseniä toimi todistajina. Kolmisenkymmentä vierasta söi ja tanssi herttuattaren järjestämissä juhlissa keskiyöhön asti. Kirjeessään herttuatar ei ennusta avioliitolle onnea vaan tuomitsee miehen hulluksi, kurjaksi valehtelijaksi ja kerskailijaksi.

Herttuatar oli valitettavasti oikeassa. Avioliitto oli ankea ja jopa sadistinen.

Mies syytti Elisabethia aviorikoksesta, jonka seurauksena Elisabeth istui kaksi vuotta tutkintavankeudessa Châtelet’n vankilassa 1761–1763. Lopulta Elisabeth voitti tapauksen oikeudessa Ruotsin lähetystön avulla.

Loppuelämänsä Elisabeth Planström eli Saint-Magloiren luostarissa. Hän kuoli 66-vuotiaana Pariisissa vuonna 1784.