Niemivaara – jylhä ja mielikuvituksellinen

Niemivaara sijaitsee Ajankijärven rannalla, noin 40 kilometrin päässä Pellon kuntakeskuksesta.

Niemivaara on jylhien jyrkänteiden ja paasimaisten kallioiden vaara, joka lumosi sillä kulkeneet ranskalaiset tieteilijät. Myöhemmin useampikin runoilija inspiroitui Maupertuis’n matkakuvauksesta. Esimerkiksi skotlantilainen James Thomson kirjoittaa runoelmassaan Seasons (1740):

Where pure Niemi’s fairy mountains rise, And fringed with roses, Tenglio rolls his stream.

Inspiroituneista runoilijoista voi lukea enemmän Lisätietoa-kohdassa.

Niemivaara rajautuu sen pohjois- ja länsipuolilta Ajankijärveen. Vaaran eri reunoilta avautuu komeita näköaloja ympäröivään seutuun. Lähellä vaaran lakialuetta olevalta kalliotasanteelta näkee etelään kohti Horilankeroa (Iso-Horilaa) sekä luoteeseen kohti Pullinkia.

Mittauspiste sijaitsee puustoisella lakialueella. Sen itäpuolella on iso jyrkänne, jonka reunalta on niin ikään vaikuttavat maisemat. Korkein pystyseinämä on 8–12 metrin korkuinen.

Niemivaaran laella on pienialainen moreenikalotti. Edellisen jääkauden jälkeen korkeimpien vaarojen laet säilyivät saarina. Näitä vaarojen huippuja kutsutaan kaloteiksi, sillä vesi ei huuhtonut niiden moreenipeitteitä pois. Laki on mäntyvaltaista kuivahkoa kangasmetsää.

Tähtäysmerkin kävi Niemivaaralle pystyttämässä retkikuntaa avustava ruotsalainen upseeri elokuun ensipäivinä. Outhier’n kirjassa hän jää nimettömäksi, mutta mahdollisesti kyse oli ylitorniolaisesta Gustav Buchtista (1696–1759).

Samaan aikaan lähivaaroille pystytettiin useita vaihtoehtoisia tähtäysmerkkejä. Niemivaara valikoitui niistä sopivimpana muun muassa siksi, että sieltä näkyi myös kaukaiselle Kaakamavaaralle.

Matka Tornionjoelta vaaralle oli Maupertuis’n mukaan hirveä.

Ensin Maupertuis, Outhier ja Celsius soudettiin Turtolasta kivistä Paamajokea pitkin Paamajärvelle. Miesten piti yhtenään nousta veneestä ja harppoa kiveltä toiselle. Puusto oli paikoin niin tiheää, että puita piti kaataa pois tieltä. Ajankijärven ylitystä varten soutajat tekivät veneisiin purjeen tuuheasta kuusesta.

Vaikka matka oli hirveä, perillä Niemivaaralla Maupertuis lumoutui paikan kauneudesta täysin ja kirjoitti siitä ylistävän kuvauksen Maan muoto -teokseensa.

Noin 100 vuotta Maupertuis’n astemittausta myöhemmin tehdyissä Struven ketjun mittauksissa Niemivaarasta käytettiin nimeä Ylinen-vaara.

Tornionlaakson vuosikirjassa 1975 kasvitieteilijä, valtion luonnonsuojeluvalvoja ja kirjailija Reino Kalliola (1909–1982) ihailee Niemivaaran kauneutta, eikä pidä Maupertuis’n runollista kuvausta varsinaisesti liioittelevana.

“Niemivaaralla ei ole aivan Aavasaksan korkeutta eikä mahtavuutta, mutta jyrkkä ja jylhä jyppyrä sekin on, ja siinä on samalla jotain suloista ja leikkisää. Se on kuin mikäkin jukuripäinen sonnimullikka suurten vaarojen ja tunturien rinnalla.”

Kalliola on tavannut vastaavia kalliomuodostelmia muun muassa Ruotsin Övertorneålla Luppiossa, Tornivaaralla Keminmaassa Penikoiden länsipuolella ja Sodankylän Nattastunturien laella.

Kalliola jatkaa:

“Mutta missään en ole nähnyt tällaisia rakoilutuotteita niin runsaasti ja monen muotoisina kuin Niemivaaralla. Täällä on sileitä vaakasuoria kalliopintoja ja toisaalta jyrkkiä pystyjä seinämiä kerrallisine rakoilupatjoineen, on pitkiä muureja ja niissä porttimaisia aukkoja askelmineen, ja on loppumattomiin katottomia saleja ja kammioita. On siinä täysi linnoitus pesäkkeineen ja bunkkereineen.—”